Suomalaiset perheet ennen ja nyt - yhteiskuntaorientaatio.fi
Perheen koko on pienentynyt viimeisen vuosisadan aikana
Usein ajatellaan, että perhe tarkoittaa lapsiperhettä, johon kuuluvat vanhemmat ja vähintään yksi lapsi. Tällaista perhettä kutsutaan Suomessa ydinperheeksi. Suomessa on kuitenkin myös paljon muunlaisia perheitä. Ajatus siitä, millaisia suomalaiset perheet ovat, muuttuu jatkuvasti.
Nykyään lapsiperheissä on useimmiten yksi tai kaksi lasta. Lapsia saadaan vanhempana kuin ennen. On myös paljon ihmisiä ja pariskuntia, joilla ei ole lapsia. Heistä monet ovat lapsettomia vapaaehtoisesti. Jotkut taas eivät saa lapsia, vaikka haluaisivat.
Suomen kielessä on erikseen sanat ”perhe” ja ”suku”. Niillä tarkoitetaan eri asioita, vaikka ne liittyvät toisiinsa. Perheellä tarkoitetaan yleensä yhdessä asuvia perheenjäseniä tai vanhempien ja lasten kokonaisuutta. Suku taas tarkoittaa laajempaa sukulaisten ryhmää ja siihen kuuluvat muun muassa isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut.
Suomessa ihmiset ajattelevat yleensä, että isovanhemmat tai muut sukulaiset eivät kuulu ydinperheeseen, vaikka he olisivat läheisiä. Suomessa ihmiset eivät yleisesti ottaen pidä yhtä paljon yhteyttä sukulaisiinsa kuin ihmiset monissa muissa maissa. Suhteet sukuun ovat kuitenkin hyvin erilaisia eri perheissä.
Viimeisten sadan vuoden aikana suomalaiset perheet ovat muuttuneet paljon. Ennen perheisiin kuului enemmän ihmisiä. Sata vuotta sitten Suomessa yksi nainen synnytti keskimäärin kolme lasta. Samassa talossa asuivat tavallisesti myös isovanhemmat sekä esimerkiksi serkkuja tai ottolapsia. Koko perhe työskenteli usein yhdessä maataloustöissä. Suvun jäsenet olivat riippuvaisia toisistaan ja heidän odotettiin huolehtivan toisistaan, sillä sosiaaliturvaa ei ollut. Elanto ja arvostus yhteisössä riippuivat maatalousyhteiskunnassa usein sukulaisuussuhteista.
Perhekoon pienentyminen johtuu osin siitä, että ihmisillä on nykyään parempi mahdollisuus päättää, kuinka monta lasta he haluavat. Raskauden ehkäisy tuli helposti saataville 1960-luvulla ja ihmiset alkoivat puhua perhesuunnittelusta. Se tarkoittaa, että pariskunnat voivat itse vaikuttaa lasten määrään, kun he käyttävät ehkäisyä. Perhesuunnittelun yleistymiseen on vaikuttanut myös naisten aseman parantuminen.
Siirtyminen maatalousyhteiskunnasta kaupunkeihin on vaikuttanut perheisiin
Kulttuurin ja perheiden muutokseen on vaikuttanut suuresti kaupungistuminen. Kaupungistuminen tapahtui Suomessa 1900-luvulla, kun paljon ihmisiä muutti maalta kaupunkiin työtä etsimään. Vuonna 1920 Suomen väestöstä 70 % sai elantonsa maataloudesta, mutta 1975 enää 15 %.
Kun ihmiset muuttivat kaupunkeihin, he menivät palkkatöihin, yleensä tehtaaseen tai palvelualalle. Palkkatyössä he eivät enää olleet riippuvaisia sukulaisistaan. Aiemmin taloudellinen ja sosiaalinen tuki oli perheen ja suvun vastuulla. Kaupungistumisen ja hyvinvointivaltion kehityksen myötä vastuu on siirtynyt suvulta valtiolle. Tavoitteena on, että palkkatyön ja valtion myöntämien tukien avulla kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus tulla toimeen, vaikka he eivät saisi apua sukulaisilta tai ystäviltä.
Naisten asema yhteiskunnassa on parantunut
Nykyään naisilla ja miehillä on Suomessa sama arvo ja samat lakiin perustuvat oikeudet ja lähes samat velvollisuudet kuin miehillä. Ainoastaan asevelvollisuus koskee vain miehiä. Näin ei ole aina ollut, vaan naisilla on menneisyydessä ollut miehiä heikommat oikeudet myös Suomessa.
Naimattomat naiset saivat oikeuden itse päättää asioistaan 1800-luvun loppupuolella. Naimisissa olevat naiset vapautettiin kaikin osin aviomiehen holhouksesta vuonna 1930.
Avioliitot solmittiin pitkään järkisyistä ja suvulla oli vaikutusta puolison valintaan. Jo 1700-luvulla kuitenkin säädettiin, että sekä miehen että vaimon tuli antaa vapaaehtoinen suostumus avioliittoon. 1800-luvun loppua kohden alkoi yleistyä rakkauteen perustuva avioliittokäsitys. Naimattomuus oli mahdollista, mutta naimattomiksi jääviä naisia saatettiin aikaisemmin väheksyä. Avioerot olivat ennen toista maailmansotaa harvinaisia, vaikka luterilainen kirkko on jo alusta lähtien mahdollistanut avioeron joissakin tapauksissa.
Alla on listattu tärkeitä lakeja, jotka antoivat naisille Suomessa samat oikeudet kuin miehille:
- 1878 yhtäläinen perintöoikeus miesten kanssa
- 1906 oikeus äänestää ja asettua ehdolle eduskuntavaaleissa
- 1919 oikeus harjoittaa elinkeinoa ilman aviomiehen suostumusta
- 1921 laki oppivelvollisuudesta, joka takasi oppimisoikeuden sekä tytöille että pojille
- 1922 oikeus tehdä itse työsopimuksensa ilman aviomiestä
- 1930 avioliittolaki, joka teki miehestä ja vaimosta tasa-arvoiset avioliitossa.
Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on tullut helpommaksi
Nykyään sekä naiset että miehet päättävät itse, miten he yhdistävät työn ja perhe-elämän. Jotakuinkin sama osuus naisista kuin miehistä käy töissä. Tämä koskee myös äitejä, lukuun ottamatta aivan pienten lasten äitejä. Miehet puolestaan vastaavat kotitöistä ja lastenhoidosta siinä missä naisetkin, joskaan käytännön elämässä näitä töitä ei aina jaeta tasan.
Maatalousyhteiskunnassa monet työt tehtiin oman talon lähipiirissä. Lapset osallistuivat töihin ja äidit vahtivat lapsia omien töidensä ohessa. Myös esimerkiksi samassa taloudessa asuneet isovanhemmat osallistuivat lasten hoitoon. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen tapahtui luonnostaan.
Teollistumisen myötä 1800-luvun puolivälistä alkaen naisten työskentely kaupunkien tehtaissa yleistyi. Ylempien yhteiskuntaluokkien nuoret naiset puolestaan alkoivat yhä enemmän työskennellä esimerkiksi opettajina ja sairaanhoitajina. Naimisissa olevien naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella yleistyi 1900-luvun aikana.
Suomessa säädettiin 1800-luvun lopulla laki, joka vapautti naimattomat naiset holhouksesta. He saivat siis päättää itse omista asioistaan. Jos nainen oli naimisissa, hän oli kuitenkin yhä aviomiehensä holhouksessa. Perheen ja kodin ulkopuolisen työn yhdistäminen ei aina ollut mahdollista. Monet naiset valitsivat työn, ja siksi naimattomuus yleistyi 1900-luvun alussa. Vasta kun uusi avioliittolaki tuli voimaan vuonna 1930, naiset vapautuivat miehensä holhouksesta. Siitä asti naiset Suomessa ovat saaneet päättää itseään koskevista asioista myös avioliitossa.
Sotavuosina 1939–1944 miehet olivat rintamalla ja naiset hoitivat myös miesten töitä tehtaissa ja maatiloilla. Moni nainen jatkoi työssä myös sodan jälkeen. Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä 1970-lukuun mennessä naisten työssäkäynti oli jo hyvin yleistä. Kunnat alkoivat tarjota päivähoitoa osalle lapsista, mikä helpotti naisten työssäkäyntiä.
Naisten työssäkäynti vaikutti koko perheeseen, kun yhä useammat äidit kävivät töissä kodin ulkopuolella. Työssäkäynti antoi naisille itsenäisyyttä ja omaa rahaa. Kun naisten koulutus ja työssäkäynti yleistyivät, he saivat lisää mahdollisuuksia vaikuttaa omiin ja perheen asioihin.
Yksilökeskeinen yhteiskunta ei tarkoita, että ihmiset eivät välittäisi toisistaan
Viimeisten sadan vuoden aikana yhteiskunta on muuttunut Suomessa yksilöllisemmäksi, vapaamielisemmäksi ja maallistuneeksi. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa suku ja kyläyhteisö sekä uskonto olivat elämän keskiössä ja elämää hallitsivat vahvat moraalisäännöt.
Kun ihmiset siirtyivät tehtaisiin ja toimistoihin töihin ja muuttivat kaupunkeihin, alkoi korostua enemmän yksilö ja hänen omat valintansa. Kun sekä naiset että miehet alkoivat yhä enemmän käydä palkkatöissä kodin ulkopuolella, hyvinvointivaltio otti enemmän vastuuta sairaiden, vanhusten ja lasten huolenpidosta. Ihmiset eivät olleet enää niin riippuvaisia suvun antamasta tuesta.
Nykyään Suomessa ihmiset ovat tottuneet siihen, että jokainen saa tehdä elämässään yksilöllisiä valintoja. Vaikka ihmisillä ei ole enää samanlaista velvollisuutta huolehtia suvustaan, yksilöt kantavat vastuuta muista pitämällä osaltaan yllä hyvinvointivaltiota. Tämä tapahtuu maksamalla veroja ja vaikkapa tekemällä vapaaehtoistyötä. Yksilön vapauksia korostavaan ajatteluun liittyy myös se, että kaikilla on samat oikeudet. Tämän vuoksi esimerkiksi sukulaisten suosimista julkisessa päätöksenteossa ei hyväksytä.
Suomessakin jokainen on osa perhettä, sukua ja erilaisia muita ryhmiä kuten työyhteisöä, lähiyhteisöään ja laajemmin yhteiskuntaa. Ihmiset kokevat yhteisöllisyyttä ja kuulumisen tunnetta näiden ryhmien jäsenenä. Jokaisella on myös moraalisia velvoitteita osana ryhmiä.
Nykyään Suomessa jokaisella on oikeus päättää itse parisuhteistaan
Yksilön vapaus tehdä omia valintoja näkyy myös ihmissuhteissa: kaikki sukupuolesta riippumatta saavat valita elämänkumppaninsa itse. Myös nuoret päättävät itsenäisesti rakkausasioistaan, eikä heidän tarvitse kysyä lupaa vanhemmilta tai muilta sukulaisilta. Monet suomalaiset kyllä keskustelevat sukulaisten kanssa päätöksistään, mutta ihmisillä on tapana kunnioittaa perheen ja yksilön yksityisyyttä. Aina sukulaiset eivät kuitenkaan hyväksy jonkun suvun jäsenen valintoja. Tämä voi rikkoa välit sukulaisiin myös Suomessa.
Yksilön oikeus omiin päätöksiin ja muuttuneet ajatukset perheestä ja parisuhteista ovat ajan saatossa muuttaneet perheitä. On tavallista, että ihmisillä on elämänsä aikana useita seurustelukumppaneita. Lisäksi ihmiset seurustelevat usein pitkään ennen kuin muuttavat yhteen tai menevät naimisiin. Toimivaa parisuhdetta ja rakkautta pidetään tärkeänä onnellisuuden perustana ja onnellisuutta tärkeänä perheen perustana.
Kahden ihmisen pitkän ja sitoutuneen parisuhteen on usein ajateltu olevan se, mitä ihmiset tavoittelevat. Yhä enemmän etenkin nuoret aikuiset kuitenkin valitsevat myös muita tapoja elää. Jotkut valitsevat elää yksin ilman kumppania.
Nykyään ihmiset voivat myös aiempaa vapaammin valita erilaisia suhdemalleja. Näihin kuuluvat esimerkiksi avoimet liitot ja monisuhteisuus. Näillä tarkoitetaan erilaisia järjestelyjä, joissa kumppanit yhdessä sopivat siitä, että heillä saa olla intiimejä suhteita myös muiden kuin oman kumppanin kanssa, tai useita kumppaneita yhtä aikaa. Silti useimmat haluavat elää perinteisessä kahden ihmisen parisuhteessa.